Etusivu
Ajankohtaista
Esiintymiset
Kuoron historia
Galleria
Yhteystiedot
Extranet
|
|
Kuoron historia
20 vuotta Prima Vistaa
Prima Vista -kuoro on perustettu vuonna 1990. Kuoro sai alkunsa viiden tytön porukasta, joka lauloi tuomasmessuissa yhdessä. Innokkaiden laulajien joukko kasvoi pikkuhiljaa, ja Prima Vista profiloitui Järvenpään seurakunnan nuorisokuoroksi. Taiteellisena johtajana on alusta asti toiminut Heikki Ruokonen.
Vuosien varrella nuorien laulajien joukko on kasvanut, ja heidän keski-ikänsä noussut. Enimmillään kuorossa on ollut aktiivisia laulajia noin 80. Samaan aikaan kuoron kannatuslistalla oli jopa 120 laulajaa. Nyt Prima Vista on vakiintunut 20-30 aktiivisen laulajan tiiviiksi yhteisöksi.
Prima Vistan ohjelmisto koostuu sekä kevyestä että klassisesta musiikista.
Prima Vistan vahvuus on sen monipuolisuus. Harrastajapohjainen kuoro esiintyy paljon. Kuoron ohjelmisto heijastaa taiteellisen johtajansa Heikki Ruokosen laajaa kokemusta yhtä lailla klassisesta kuin kevyestäkin musiikista sekä kirkkomusiikista.
Huippuhetkiä
Ikimuistoinen ja kuoroa yhdistävä kokemus oli Prima Vistan osallistuminen Suomen Paras Kuoro –tv-ohjelmaan keväällä 2011. Prima Vista eteni alkuerästä semifinaaliin ja lopulta finaaliin saakka ja saavutti kolmannen sijan. Kaikki tv-lähetykset olivat suoria ja tunnelma niissä käsinkosketeltavan jännittävä.
Kun Prima Vistan 20-vuotisjuhlavuosi 2010 alkoi, oli työn alla Altti Uhleniuksen säveltämän Markus-passion kantaesitys. Teos esitettiin Järvenpään kirkossa pääsiäisenä orkesterin säestämänä, ja sen johti musiikkimajuri Raine Ampuja. Marraskuussa 2010 Prima Vista juhli 20-vuotista toimintaansa esittämällä juhlakonsertin Järvenpää-talon täpötäydessä Sibelius-salissa.
Pääsiäisenä 2002 kuoro vei Jesus Christ Superstarin näyttämöversion Savoy-teatteriin Helsinkiin. Prima Vista on esittänyt muun muassa Ariél Ramirezin Misa Criollan, Mozartin Kruunajaismessun, Gabriel Faurén Requiemin, Michel Duruflén Requiemin, elokuvamusiikkia sekä vuoden 2000 syksyllä 10-vuotis -juhlakonsertissaan koosteen koko ohjelmistostaan.
Kuoron historian hienoimpiin hetkiin kuuluu Ariél Ramirezin säveltämän Misa Criollan (Kreolimessun) esittäminen säveltäjämestarin itsensä säestämänä Finlandia-talolla joulukuussa 2003. Finlandia-talossa pidetyssä konsertissa noin 1500 hengen yleisölle esitettiin Ariél Ramirezin sävellyksiä sekä argentiinalaista perinnemusiikkia argentiinalaisten muusikkojen kanssa. Kaksiosainen konsertti päättyi Misa Criollaan, jonka johti Prima Vistan taiteellinen johtaja Heikki Ruokonen.
|