2023

Prima Vistan vuosi 2023 alkoi rentojen impro- ja äänenkäyttöharjoitusten parissa Lammaskallion studiolla musiikkiteatteriin keskittyneen säveltäjä- sovittaja- pianisti Jussi Tuurnan johdolla. 

Pääsiäiseksi valmistui kolmentoista vuoden takaa kuoron ohjelmistossa ensimmäisen kerran kuultu Altti Uhleniuksen Markuspassio, jonka Jeesuksen rooliin saimme lainaksi Titanic-musikaalissakin ihastuttaneen Kevin Saringon. Pääsiäisenä kuultiin kantaesityksenä myös kuoron johtajan Jussi Hongiston säveltämä messu, joka lienee ainoa latinankielinen messu osittain konemusiikkitaustoilla. 

Kevätkausi päätettiin kesäillan konserttisarjan avauskonserttiin 6.6. teemalla Musiikkia meiltä ja maailmalta. Konsertti oli samalla Jussi Hongiston jäähyväiskonsertti Prima Vistan johtajana ja Jussi olikin sovittanut ison osan ohjelmistosta.