PRIMA VISTA KAUTTA AIKAIN

Yli 30 vuotta Prima Vistaa - 
tarina alkoi viiden tytön nuorisokuorosta



Prima Vista -kuoro on perustettu vuonna 1990. Kuoro sai alkunsa viiden tytön porukasta, joka lauloi Tuomas-messuissa yhdessä. Innokkaiden laulajien joukko kasvoi pikkuhiljaa ja Prima Vista profiloitui Järvenpään seurakunnan nuorisokuoroksi. Vuoden 2021 loppuun saakka taiteellisena johtajana on toimi Heikki Ruokonen. 

Vuosien varrella laulajien joukko kasvoi, ja heidän keski-ikänsä nousi. Enää Prima Vista ei ole nuorisokuoro. Enimmillään kuorossa on ollut aktiivisia laulajia noin 80. Samaan aikaan kuoron jäsenlistalla oli jopa 120 laulajaa. Nyt Prima Vista on vakiintunut noin 40 aktiivisen laulajan tiiviiksi yhteisöksi, kuoronjohtajana toimii Jussi Hongisto.  Prima Vistan vahvuus on sen monipuolisuus. Ohjelmistossa on  klassista ja kevyttä musiikkia, sekä rock- ja kirkkomusiikkia. Harrastajapohjainen kuoro esiintyy paljon. 




Kuva: Markku Hakarinne

Napauta vuosilukua saadaksesi lisätietoa

2010  2011  2012  2013  2014  2015  2016  2017  2018  2019

2020 

Kohokohtia matkan varrelta 

Alleviivatut tekstit ovat linkkejä erillisille sivuille

MISA CRIOLLA

Prima Vista esitti ensimmäisen kerran argentiinalaisen Ariel Ramirezin Misa Criolla -messun vuonna 1997 ja teosta esitettiin sen jälkeen useaan kertaan. Yksi ikimuistoisimmista keikoista Prima Vistalle oli esiintyminen Finlandia-talossa vuonna 2003 yhdessä itsensä säveltäjämestari Ramirezin ja hänen orkesterinsa ja solistien kanssa!

NÄYTTELYKUVIA -Heikki 60-vuotta

Vuonna 2018 kuoro juhli 60-vuotiasta kuoronjohtajaansa Heikki Ruokosta, jonka juhlakonsertti Modest Moussorskyn pianosarjasta Näyttelykuvia oli osa Järvenpään seurakunnan kesäillan konserttisarjaa.

Merkittävä teos, jota Prima Vista on esittänyt useaan otteeseen ja johon palataan kerta toisensa jälkeen, on Jesus Christ Superstar rock-ooppera. Sen on säveltänyt Andrew Lloyd Webber ja se kuvaa Jeesuksen ja Juudas Iskariotin keskinäistä suhdetta ja Jeesuksen elämän viimeistä viikkoa päättyen ristiinnaulitsemiseen.


SUOMEN PARAS KUORO -KILPAILU 2011

Ikimuistoinen ja kuoroa yhdistävä kokemus oli Prima Vistan osallistuminen Suomen Paras Kuoro -tv-ohjelmaan keväällä 2011.  Prima Vista eteni alkuerästä semifinaaliin ja lopulta finaaliin saakka ja saavutti kolmannen sijan. Kaikki tv-lähetykset olivat suoria ja tunnelma niissä käsinkosketeltavan jännittävä.