JESUS CHRIST SUPERSTAR

16.04.2017

Andrew Lloyd Webberin rock-ooppera Jesus Christ Superstar on teos, jota Prima Vista on esittänyt useaan otteeseen ja jonka pariin kuoro palaa kerta kerran jälkeen,

 Jesus Christ Superstar kuvaa Jeesuksen elämän viimeistä viikoa sekä Jeesuksen ja Juudas Iskariotin keskinäistä suhdetta. 

Rock-ooppera julkaistiin albumina vuonna 1970, ensimmäinen lavaesitys sai ensi-iltansa 1971 ja Norman Jewisonin ohjaama elokuvaversio vuonna 1973. 

Prima Vista on esittänyt teosta englanninkielisenä konserttiversiona vuosina 1995-1998 sekä suomenkielisenä näyttämöversiona 2001 ja 2002. 

2010-luvulla kuoro on esittänyt Jesus Chris Superstarin sekä suomen- että englanninkielisenä konserttiversiona.

Loppukesästä 2012 Prima Vista esitti Jesus Christ Superstarista suomeksi lauletun konserttiversion ensin Mikael Agricolan kirkossa ja sen jälkeen superviikonloppuna sekä Järvenpään että Jokelan kirkoissa hippiasuihin pukeutuneena. Televisio-kokemus Suomen paras kuoro- kilpailussa 2011  toi kuorolle uutta itsevarmuutta ja myös halua näyttää hyvältä. Koreografialla luotiin esitykseen syvyyttä ja uskottavuutta. Vierailevana urkurina esityksissä soitti Markus Malmgren, bändiä johti Altti Uhlenius, Solisteina toimivat kuoron omat laulajat sekä Jeesuksen osassa Prima Vistan entinen laulaja Markku Häkkinen. Markku on  nykyinen musiikkiteatterin ammattilainen ja on esittänyt Jeesuksen roolin Prima Vistan aiemmissakin Jesus Christ Superstar -produktioissa vuosina 1995-1998 sekä 2001 ja 2002.

Myös seuraavana vuonna 2013 Prima Vista jatkoi jo alkaneita Jesus Christ Superstar -konsertteja mm. Klaukkalan kirkossa.

Krapin paja 2017 ja 2018



 Pääsiäisenä 2017 Prima Vista pääsi jälleen rakastamansa Jesus Christ Superstarin pariin, kun Krapin Paja Altti Uhleniuksen johdolla halusi tehdä rock-oopperasta englanninkielisen konserttiversion. Solisteina toimivat tällöin Jussi Hongisto (Jeesus), Ilari Hämäläinen ( Juudas) ja Prima Vistassakin vaikuttanut sopraano Silja Aalto ( Maria Magdalena).

2018 vuonna Prima Vista sai toistamiseen esittää Jesus Christ Superstar rock-oopperan pääsiäisenä Krapin pajalla. Tällöin nimirooleissa olivat olivat Antti Koivula (Jeesus), Prima Vistan kasvatti Mikko Moilanen ( Juudas ) ja Johanna Försti ( Maria Magdalena).

What is the buzz, tell me what' happening...